Kaikki alkoi siitä kun hetki sitten selailin vuoden takaisia valokuvia tietokoneelta. Ensinnäkin, jo koko tapahtuma tuntui oudolta. Miksi katselin niitä kuvia? Mikä minut sai tekemään sen? En nykyään jaksa katsella omaa pärstääni edes Facebookin profiilikuvassa, niin miksi ihmeessä katson niitä nyt? Minulla on lähes aina joku muu kuva profiilissani kuin oma naamarini.

Niissä kuvissa näytän erilaiselta, en tiedä mitä olen ajatellut kuvien ottohetkellä. Miksi olen ottanut itsestäni sen kuvan. Vaatteet ovat joka kuvassa täysin erilaiset. Yhdessä kuvassa näytän lähes teinitytöltä. Pinkki paita, Hello Kitty kaulakoru ja vitivalkoiset hiukset. Seuraavassa näytän jonkinlaiselta hippitytöltä: oranssi kuvioitu huivi, oranssi tunika ja isot korvakorut. Kolmannessa kuvassa: sininen tunika, hopeanvärinen bolero, kiharat ja sininen meikki. Mitä ihmettä?

En pääse yhtään tuon naisen ajatuksiin tai en saa kiinni siitä mikä hänen elämäntilanteensa on ollut vuonna 2010. Sen tiedän että olen ollut eri miehen kanssa kuin nykyään. Jotenkin tuntuu niinkuin katsoisin jonkun minulle täysin vieraan ihmisen kuvia ja elämää. En saa yhtään kiinni tuosta ajasta.En nykyään ota itsestäni kuvia. Ehkä siihen ei ole tarvetta...? Ei ehkä tarvitse todistella itselleen tai kenellekkään mitään?

Tuntuu kuin eläisin eri maailmassa kuin vuosi sitten. Niinkuin kaikki maisemat, värit ja tunteet olisivat eri kuin silloin. Tuntuu etten elä omaa elämääni, vaan joku muu elää sitä. Niinkuin katsoisin jatkuvasti vierestä että siinä se Elisa nyt elää ja on. Sitten yhtäkkiä, olenkin läsnä "tässä ajassa." Tavallaan palaan ruumiiseeni. Pelottavaa, nyt kun sen kirjoittaa tähän mutta niin se on. Kyllä minä silti tajuan mitä teen ja kenen kanssa olen tekemisissä, mutta se epätodellinen olo on melkein koko ajan. Minkä takia en ota kuvia nykyään. Ylipäätään mistään. Voiko se johtua siitä ettei meillä ole täällä asunnossa kuin yksi peili. Siitäkin näkee itsensä vain rintaan asti. Hetkinen... Miten tämä peiliasia liittyy kuvien ottamiseen. Ei kai mitenkään.

Tämä voinee johtua persoonan osieni vaihtelusta. Vuosi sitten ne vaihtelivat enemmän ja koska ne eivät tiedä toistensa olemassaolosta, en nyt tunnista itseäni kuvista. Hitusen hankala elää tätä elämää niin että persoonan osaset vaihtelevat useasti. Siksi en voi muistaa vuoden takaisia tai pahimmassa tapauksessa kuukauden takaisia asioita. Vain siksi koska "joku muut tekee ne asiat." Tajuatteko? Kaiken tämän sekopäisyyden keskellä olen kuitenkin  olemassa, enkö olekin? Teen töitä,olen parisuhteessa, minulla on ystäviä, tunteita ja menen eteenpäin.

Perskuleen traumat kun laittavat aikuisen naisen pääkopan sekaisin! Noh, niitä ei voi pois pyyhkiä. Pitää ottaa vastaan se mitä annetaan ja mitä on tullakseen. Onneksi huomenna pääsee taas kaltaistensa joukkoon... Siitä on enemmän kuin apua. :) Siis HUHUH olen pelastettu.

Pää halkeaa ajattelusta ja Täykkärit alkaa... joten lopetan kirjoittamisen.

 

-Elisa2011-