Se tunne kun näkee jotain sellaista mitä muut eivät näe. Sanot ääneen muulle ryhmälle mitä näit, he näyttävät hieman hämmästyneiltä mutteivat tuomitse.

Näinpäs erään naisen kädessä vaaleanpunaisen silkkihansikkaan, jossa oli höyheniä. Naisella ei ollut moisia hansikkaita. Näinpäs erään miehen katsovan minua silmiin ja napsauttavan sormiaan, kuin yrittäen saada minut hereille. Mies ei kuitenkaan ollut tehnyt niin, kun sanoin asiasta. Näinpäs pienellä pöydällä sinisen kännykän jossa vilkkui valo, kuin se olisi soinut. Pöydällä ei kuitenkaan ollut kenenkään kännykkää, vaan tuikkukuppi jossa paloi kynttilä. Olin varma että se oli kännykkä. Ei ollut. Ei hansikasta, ei kännykkää..ei näpäytystä.

Olen aiemminkin nähnyt monenlaista kummallista, ne olivat poissa pitkään. Tulivat ilmeisesti takaisin. En pelkää niitä, ne ovat aika tavallista elämässäni. Olleet ainakin aikaisemmin. Nyt kuitenkin mietin enemmän mitä ne mahtavat viestittää minulle, mistä ne tulevat ja hurjimmissa ajatuksissani pidän itseäni sekopäänä. En kuitenkaan ole sekopää. Ne kuuluvat elämääni ja yritän hyväksyä asian.

Itseasiassa... Nyt minulla on parempi olo kuin aikoihin. Ajatukset ovat kirkkaat ja ahdistus poissa. Olen kärsinyt vieroitusoireista, koska olen lopettanut mielialalääkityksen jota popsin useiden vuosien ajan. Lihasnykäyksiä, kuin pieniä sähköiskuja. Väsymystä. Uupuneisuutta. Itkuisuutta. Kuumia aaltoja. Ne kestävät oman aikansa, toivottavasti selviän vähällä. Joissakin lähteissä luki että ne kestävät yhdestä viikosta puoleen vuoteen. Toivottavasti ei lihakset värähtele puolta vuotta sentään. Nnoh, toisaalta...Kaikkeen tottuu..?

Ihmettelen suuresti, kuinka huumeista vieroittuvat ihmiset kestävät ne vieroitusoireet jotka ovat huomattavasti pahempia kuin omani! Siinä mielessä nostan hattua, jokaiselle jotka joutuvat kestämään sen. Palkinto on kuitenkin heillä edessä. Päihteettömyys. :) Itsestäni tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä tämäkin..pieni asia. Tunnen kuitenkin selviäväni, kunhan en murehdi suuresti huomista.

Vaaleanpunaisia hansikkaita ja napsautuksia kaikille tähän pimeään vuodenaikaan.

Napsnaps & xoxo

- minä ja muut minät.