Minä olen muuttunut. Minusta on tullut todella varovainen. Tunteeni ovat täysin jäässä. En uskalla ihastua, rakastumisesta puhumattakaan. Se on outoa, koska aiemmin ihastuin todella helposti ja joissain tapauksessa luulin ihastusta rakkaudeksi. En minä nykyään tiedä edes mitä rakkaus on. Olen jopa miettinyt sitä olenko koskaan rakastanut. Se tuntuu kamalalta, koska olen kuitenkin ollut parisuhteissa. Liitän tuon tunteen vahvasti tuohon edelliseen tekstiini läheisriippuudesta. Rakastuin siihen jumalattomaan auttamisen haluun ja toisen parantamiseen, enkä käsitellyt omia tunteitani.

Olisi hienoa olla seurustella miehen kanssa, jonka kanssa olisi välitön ja mukava tunnelma. Ilman mitään menneisyyksien tai itseluottamuspulan painolastia. Käydä yhdessä ulkona. Lenkillä vaikka. Höpötellä. Puhua. Tosin, jos tällä hetkellä olisin suhteessa, olisin erittäin etäinen ja hiljainen. Tuskin puhuisin sanaakaan. En ehkä jaksaisi vatvoa asioita, tai edes kertoa millainen työpäiväni oli. Tunti tästä eteenpäin ja olisin ehkä valmis jakamaan kaikki salaisuuteni ja oman maailmani. Hitusen hankala minä kyllä olen, myönnän. En tiedä olenko muitten mielestä, mutta omasta mielestäni tunnepuolella olen tällä hetkellä niinkuin jäykkä paska. Tuntuu ettei minusta saa mitään irti. Se taitaa tosin olla vain oma tunteeni.