Selväpäinen ja mahdollisesti selväjärkinen baari-ilta takana.

Ovatko ihmiset hukassa itsensä kanssa tänä päivänä? Onko treffailu suomalaisille vielä liian vierasta? Uskooko suomen baarikansa 50-vuoden rakkaustarinoihin? Näille kysymyksille selvitin vastausta ja jotakin hajua minulla nyt on.

Astun yökerhoon. Kello on noin 23 ja väkeä on vielä vähän. Vien takin narikkaan ja tilaan tiskiltä veden. Vieressäni seissyt mies tuhahtaa kummallisesti. Liekö vain röyhtäyttää vai tuhahtiko hän minun vesitilaukselleni. Poistun tiskiltä. Katson taakseni; mies tuijottaa edelleen.

Tupakkakopissa. Istun penkille, haen hameen taskusta sytkäriä. Vanhempi mies ryntää paikalle ja tarjoaa tulta "saako olla?" Kiitän. Selvästi supisuomalainen mies esittää naisille olevansa ulkomaalainen. Mahdollisesti englantilainen. Aksentti on suomalainen mutta miehen kanssa juttelevat naiset eivät sitä huomaa. He keskustelevat englantilaisista vitseistä. Mies yrittää parhaansa mukaan kertoa hauskaa vitsiä. En jaksa enää kuunnella.

Menen alakertaan. Haen istumapaikkaa. Istun ja ihmettelen hetken. Miehet näyttävät olevan enemmän humalassa kuin naiset. Iskufiiliksellä. Kaksi vieressäni istuvaa miestä tuijottavat. Siirryn pöytään jossa istuu kaksi nuorta naista. Onko nykyaikana 50-vuoden rakkaustarina mahdollista? Naiset katsovat toisiaan ja nyökkäävät. Se kuulemma on. Toinen kertoo seurustelleensa 14-vuotiaasta asti saman miehen kanssa. Joitakin vuosia sitten heillä oli puolenvuoden lisäaika. Nyt ovat onnellisesti yhdessä. Lisäajan takia kihlaus kuitenkin purkautui. Ehkä lisäaika piteni, kun kihlaus ei onnistunutkaan? Hän kertoo uskovansa puolen vuosikymmenen rakkaustarinoihin, kaikesta voi päästä ylitse. Toinen naisista kertoo olevansa sinkku, elämäntilanne ei ole sellainen että ehtisi seurustella. Mietin että tätä se on. Meillä kaikilla on niin kovin kiire.

Mies. Esitän hänelle samat kysymykset. Mies kertoo että on eronnut kihlatustaan kaksi kuukautta sitten löydettyään naisensa sängystä toisen miehen kanssa. Sanoo että eihän sille mitään voi jos löytää paremman. Pyytää anteeksi minulta, koska aikoo pian morkata naisia. Sanon sen olevan ok. Mies kertoo myös seurustelleensa neljä vuotta, oli yhden viikonlopun poissa kotoa ja naisella oli jo uusi mies hänen palatessaan. Mikä minussa on vikana? Mies sanoo ja katsoo tuoppiinsa. En osaa vastata. Eikö naisille riitä mikään? Ei, niille ei riitä mikään, mies sanoo. Naiset ne hukassa ovat. Mies kysyy mitä hänen tulisi tehdä että saisi elämänsä naisen. Mietin hetken ja vastaan: Sinun täytyy vain olla Batman tai Supermies. Mies naurahtaa; "vai sillälailla."

Saan tuntea hyvänolon tunnetta. Keskustelen kahden naisen kanssa ja toinen kertoo käyvänsä aina selvinpäin baarissa. Kysyn syytä. Hänelle riittää se että näkee ihmisiä, saa olla ystävien kanssa ja vilkuilla miehiä. Toinen naisista kertoo ystävällään olevan mies ja lapset kotona. Pitäähän äidinkin tuulettua, minä ajattelen. Älyttöman mukavan tuntuisia naisia, mietin ja hymyilen. Naiset tuumivat ettei kunnon miehiä baarista löydä, eikä sieltä kannata edes etsiä. Sex and the city- tyylinen deittailu ei naisten mielestä kuulu suomalaisuuteen. Lähtiessäni mietin onko deittailu kevytkenkäistä? Oletko horo jos käyt useilla treffeillä. Annan ajatuksen mennä ohitse, jokainen elää omaa elämäänsä.

Katselen aikani ympärilleni. Kaipaan vielä miehisiä mielipiteitä. Monet miehet tuntuvat olevan liian humalassa vastatakseen kysymyksiini. Onneksi bongaan kaksi suhtkoht selväpäistä miestä. He haluavat uskoa pitkiin rakkaustarinoihin, mutta sanovat sen hieman epäillen. Kysyn deittailusta. Kumpikaan ei laittaisi profiilia deittisivustolle, se olisi ehkä hieman epätoivoista. Toinen kertoo Facebookin olevan oiva väline naistensaantiin. Ei muuta kun vähän aikaa chatissa lämmittelee ja sitten suoraan toimintaan. Niinkö helppoa se on, ajattelen. Kiitän miehiä vastauksista. Toinen heistä, selvästi sinkku, sanoo etten kuluttanut heidän aikaansa koska näytin kauniilta.

Tutkimustulos jäi vielä vajaaksi. Siihen käsitykseen jäin, että rakkaus on mahdollista ja toivottavaa. Ihmiset eivät vain ole vielä valmiita. Ihmiset ovat liian petollisia ja epävarmoja suureen rakkauteen.

Sydäntäni kuitenkin lämmittää se yhteisöllisyyden tunne kun Petri Nygårdin Selvä päivä biisi pärähtää soimaan. Kaikki laulavat ja tanssivat yhdessä. Pitävät toisiaan kädestä. Huokaan istuessani autoon. Selvästi hyvä päivä. Mutta vasta huomenna.