Kävin eilen merellä. Ranta oli suuri, hiekka valkoista ja tuuli puhalsi hiuksissani. Minulla oli valkoinen pitkä mekko. Tunnen vieläkin tuulen ja meren tuoksun ihollani. Minun luokseni tulivat monet ihmiset menneestä elämästäni. Hyvästelin heidät. He kävelivät luokseni ja kävelivät mereen, aallot pyyhkivät heidät pois elämästäni. He näyttivät hieman surullisilta, mutta olivat varmoja siitä että muistelisin heitä joskus. Heillä on hyvä olla meressä.Tunsin varmuutta, haikeutta ja iloa. Eräs tuli luokseni viimeisenä ja antoi minulle lyhdyn jossa paloi tuli. Hymyili, kosketti kättäni. Hän ei mennyt mereen vaan lähti kävelemään rantaa pitkin. Itkin.

Nousin kiveltä ja lähdin itsekin kävelemään mereen. Vesi oli kylmää, mutta tuntui ihanan viileältä. Mekkoni helmat kastuivat, sukelsin. En nähnyt heitä enää. Nousin pintaan niin että vesi pärskyi, heilautin hiukseni.. vesi valui kasvoillani. Tunsin virkistyneeni.

Havahduin tähän maailmaan. Itkin. Ajattelin lyhtyä. Se antaa minulle voimaan jaksaa eteenpäin elämääni, joka on ollut myrskyinen. Lyhty palaa aina sydämmesäni, sisimmässäni ja sielussani.

Olin vielä tovin merellä, vaikka näin ympärilläni asuntoni. Haluan sinne pian uudestaan. Ken tietää, kenet siellä silloin tapaan.