Keiju havahtui syvästä unestaan. Joku rapisteli alhaalla ja alkoi heiluttamaan ruusua jossa keijukainen nukkui. Keiju mietti kauanko aikaa oli kulunut, hän katseli käsiään jotka olivat yhtä siloiset ja pehmeät kuin silloin kun hän nukahti ruusunlehden sisään. Ehkä nyt oli vasta seuraava päivä.

Keiju nousi seisomaan. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan, mutta aurinkoa ei näkynyt. Mihin aurinko voi kadota.  Joku heilutti edelleen ruusua hiljalleen ja keiju kurkisti ruusustaan alas. Hän näki maassa pienenpienen olennon. Sillä oli vaaleanpunainen viitta, mustat höyhensiivet, suuret siniset silmät ja pyöreä maha. Olento näytti keijun mielestä hassulta ja hän tirskahti.

Olento katsoi keijua silmiin ja sanoi - Olen vain pieni enkeli ja olet minulle hyvin tärkeä. Keiju hymyili ujosti ja ihmetteli kuinka hän voisi olla kenellekään tärkeä.

-Tulehan mukaani pikkuinen, enkeli sanoi. -Minne menemme? Keiju kysyi. -Voi sinua, en tiedä vielä itsekään. Älä kuitenkaan pelkää minä olen kanssasi.

Niin he lähtivät lentämään, hassu enkeli ja pienenpieni keiju. He lensivät yli orvokkipeltojen ja omenalaakson. Kaukana edessä häämötti mansikkavuori. Matkaa oli kuitenkin vielä paljon ja he päättivät jäädä levähtämään suuren luumun päälle.

-Miksi herätit minut? Keiju kysyi enkeliltä. - Voi keijukainen, en saa sitä kertoa vielä. Lupaan kuitenkin kertoa joskus. Salaisuudethan ovat jännittäviä! Eikö sinustakin!

Keiju piti kovasti salaisuuksista ja yllätyksistä mutta hän oli aina pelännyt tulevaa ja oli hitusen epävarma. Yllätyksekseen hän kuitenkin luotti uuteen ystäväänsä.

Keiju tunsi itsensä jälleen uneliaaksi ja sulki silmänsä. Hän ei tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut kun virkosi. Enkeliä ei näkynyt missään. Luumun pintaan oli vain jäänyt pieni jälki, siihen kohtaan jossa enkeli oli istunut. Keijun kädessä tuntui jotakin viileää. Se oli pieni peili.

Peilissä luki höyryyn kirjoitettuna:

Mukava kun heräsit keiju. Lähdin hakemaan keijupölyä ja lisää höyheniä itselleni, jotta jaksamme jatkaa matkaa. Tulen pian takaisin.

Mitä jos en enää koskaan näe enkeliä, entä jos se ei tule minua hakemaan. Keiju itki hetken, kunnes näki auringon nousevan. Aurinko... se tuli takaisin. Mansikan tuoksuinen tuuli puhalsi.

Jälleen keiju jäi yksikseen. Hän laittoi kätensä enkelin jättämään pieneen kuoppaan. Luumu tuntui lämpimältä, ehkä enkeli oli kuitenkin vielä siinä vaikka oikeasti olikin jo kaukana.

Keiju huokaisi ja jäi jälleen odottamaan.