Raija

Ikä: 50

Ulkoinen olemus: pehmennys hiuksissa, tuulipuku, Marimekon raitapaita.

Voi kuinka  rentouttavaa istua alas kahvikupposen kanssa ja katsoa sateista maisemaa. Samalla mieleeni tulvivat lapsuusmuistot. Muistan pesäpallopelit, uintireissut merelle, ensi rakkauteni ja kuinka yksikseni lauloin huoneessani tuntikausia.

En voi näin vuosien jälkeen käsittää kuinka olemme ystävieni kanssa pystyneet uimaan meressä tuntikausia, saati sitten talvipakkaselle laskea mäkeä! Hyvänen aika jos nykyään lähtisin mäkeä laskemaan niin mitä siitä tulisi? Niveliä kolottaa, vuosien tupakointi hengästyttää ja hirvittäisi muutenkin. Olla nyt niin korkealla, liukastakin vielä! Jotkut ne jaksavat hössöttää avantouinnista, se ei ole minun lajini ollenkaan. Palelee niin herkästä muutenkin.

Hyvin elävänä mielessäni on muutamia tapahtumia lapsuudestani.

Olin yökylässä erään ystäväni luona. Olin jo aikaisemminkin katsellut hänen kirjahyllyään. Siellä oli vaikka minkälaisia koriste-esineitä, osa hienonpia kuin minulla. Hänellä oli enemmän Tiimarista ostettuja täytettyjä pellejä, joita siihen aikaan keräsimme. Olin niistä kateellinen ehkä hitusen. Näin vanhana sen kateudenkin voi myöntää. Siis asiaan. Kirjahyllyssä oli myös pieni, kuulemma sokerista valmistettu porsas. Se oli vihreä, kärsä oli vaaleanpunainen. Korvat ja saparo muistaakseni valkoinen. Minusta se oli kerrassaan suloinen ja kun ystäväni ei suostunut antamaan sitä minulle, häpeäkseni myönnän että varastin sen. Vein sen kotiini ja pidin sitä omassa hyllyssäni. Aina kun ystäväni tuli kylään, piilotin sen. Hän ei ollut ilmeisesti huomannut että possu oli kadonnut, koska ei maininnut asiasta. Eräänä päivänä minulle iski kamala syyllisyys. Palautin porsaan.

Minulla ja ystävälläni oli kesäisin salainen käytävä minun kodiltani hänen kotipihaansa. Sitä kuljettiin pensasaidan viertä jonkun matkaa, sitten kontattiin suuren pensaan lävitse, pysähdyttiin. Tässä vaiheessa täytyi tarkistaa ympärillemme, ettei naapurinrouva ollut pihalla. Eihän kukaan saisi tietää meidän salaisesta käytävästämme. Sitten jatkettiin matkaa karviaispensaiden takaa, kierrettiin viinimarjapensaat ja kukkaistutukset. Sitten pensasaidan raosta ojaan, tien yli ja näin olimme ystäväni pihalla.Miten pitkältä se matka lapsena tuntuikaan!  Mikä seikkailu! Voi kiesus sentään jos minä nyt lähtisin konttamaan sinne hulluna pitäisivät. Vanha akka konttaa pusikossa. Eikä minun polvenikaan sitä oikein kestäisivät. Vuosien rankka työ on jättänyt polviin veden, se tuntuu ikävänä vihlomisena.

Lapsuusmuistoja, juuri tuollaisia mietin usein. Se antaa mukavaa vastapainoa muuten rankalle elämälleni, lähinnä työlleni. Kummallista että naapurin pariskuntaa ei ole koko kesänä näkynyt tuossa verannalla. Liekö olleet mökillä koko kesän, jotkut puhuvat että heillä olisi talo Sisiliassa. Jos niin on heidän täytyy olla lottovoittajia! En ole nähnyt heillä autoakaan, niin kuinka voi olla talo Sisiliassa. On mielessäni käynyt että ovat kuolleet asuntoon. En ole ääneen viitsinyt sanoa. En kyllä ole käynyt ovellakaan tarkistamassa.

Pesin lakanapyykkiä tuossa eräänäkin päivänä. Harmittaa vain kun yksin on niin ei ole kukaan kaverina niitä vetämässä. Kyllä nyt lakanat täytyy vetää. Liekkö nykyajan nuoriso ikinä edes koskeneet lakanoihinsa. Tietokoneen käytön olen opetellut itse, on siihen kyllä  aikaa tuhlaantunut ja monta tupakkaa. Välillä piti täyttää ristikkoa että sai tietokoneen pois mielestä. Seurassa on vaikeat ristikot, haen siksi joskus lehtikeräyslaatikosta jonkun naapurin Apuja ja täytän niiden ristikoita. Miksihän ne eivät itse täytä niitä. Pitävät tietenkin vanhojen naisten hommana. Enpä ole vanhana mummona ensimmäisenä dementiakodin jonossa kun jumppaan aivoillani!