Joillakin on mahtanut olla samanlainen tunne kuin mulla. Haluaisi sanoa jollekin ihmiselle asioita, joita ei sitten uskallakkaan sanoa. En kertakaikkiaan halua sotkea pakkaa tämän kummemmin sanomalla asioita jotka saattavat loukata tai vaikuttaa väleihimme. Hmmh. Perun itseasiassa tuon loukkaamisen, koska eivät ne loukkaisi jos vain osaisin ilmaista asian sillätavalla nätisti. Hienovaraisesti. Aivan. Hienovarainen on hyvä sana. Päivän sana: Hienovaraisuus.

Minulla on ollut aina hirveän vaikea kertoa omia mielipiteitäni tai antaa palautetta jostakin minua vaivaavasta asiasta. Olipa kuulija sitten hyvä ystävä, sisko tai vaikka työkaveri. Eli periaatteessa kaikki ihmiset jotka minua ympäröivät. Miksikö? Luulen pelkääväni että minulle suututtaisiin. Minua alettaisiin inhota ja selän takana puhuttaisiin paskaa. Vainoharhaista ehkä, mutta näin sen luulen olevan.

Minulle ja kaverilleni tuli riitaa, tai pikemminkin väärinkäsitys. Minun mielestäni se oli väärinkäsitys enkä todellakaan tarkoittanut mitään pahaa silloisella käytökselläni. Kaveri suuttui paljon, ymmärrän sen. Tuon tilanteen takia olen miettinyt paljon ystävyyttä. Sitä millaista on olla hyvä ystävä. Ei yleisellä tasolla vaan, minun kohdallani.

Mielestäni hyvä ystävä on sellainen välittää ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Saatan useasti olla hyvinkin erikoinen ja kummallinen. Sen takia toimin monesti niin ettei kaikki minua ymmärrä. Ja jos se joku ei minua jossain tilanteessa ymmärrä, hän ei voi olla minun ystäväni. Karusti sanottu, mutta niin se vaan on. Ne jotka oikeasti minut tuntevat ja mahdollisesti lukevat tämän kirjoituksen ymmärtävät. He ovat seuraavan kerran tavatessamme normaalisti ja pitävät minusta silti. Minulla on oikeus hyviin ystäviin. Minulla on hyviä ystäviä. Kaikki erilaisia. Ei paljoa, mutta sanoisin että noin viisi. Korostan että nämä ihmiset TODELLA ymmärtävät minua, tietävät taustani ja ajatusmaailmani. En voi muuta kuin ajatella heitä lämmöllä ja kiittää. En kuitenkaan lähde heitä tässä erittelemään, he tietävät sen.

Olen vasta viime kuukausina ymmärtänyt oman elämäni tärkeyden ja sen että olen ainutlaatuinen. Kuullostaako itserakkaalta? Varmasti, mutta mielestäni jokainen on ainutlaatuinen, sitä saa ja pitää vaalia. Jos joku/jokin on ainutlaatuisuutesi esteenä, jätä se taaksesi. Itse yritän kovasti olla tuntematta syyllisyyttä siitä että ajattelen omaa etuani, itseäni. Itsensä huomioonottaminen on minulla nyt erilaista kuin silloin kuin jouduin ensimmäisen kerran osastolle. Silloin surkuttelin elämääni, olin negatiivisella tavalla itsessäni kiinni. Se kuitenkin meni pian ohi, kun ymmärsin että  "Suoraan eteenpäin ei voi kulkea kovin kauan..." Tuo lainaus on kirjasta Pikku Prinssi. Pitää siis pysähtyä itsensä kohdalla ja tutkia omia ajatuksiaan. Ajatuksista kaikki lähtee! Itse aukaisen mielen punaisen oven ja katson mitä sen takana on. Tarpeeksi kauan kun olen katsonut, suljen sen ja jossain vaiheessa avaan uudestaan. Vertaan onko siellä jotain samaa vai onko jokin muuttunut.

Piristykseksi,

"If people have problem with you, always remeber that it is their problem not yours.." ;)